perjantai 10. huhtikuuta 2020

Kinkku-pastasalaatti

150 g Kinkkusuikaleita
1 paprika
1/2 kurkku
1 omena
50 g purjoa
100 g pakastemaissia

Kastike:
1 prk kermaviiliä
½ dl makeaa chilikastiketta
1 rkl  sinappia
½ dl ruohosipulia hienonnettuna
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria
1 valkosipulin kynsi murskattuna

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhdo kylmällä vedellä, valuta ja jäähdytä.
2. Leikkaa paprika, kurkku ja omena pieniksi kuutioiksi. Huuhdo purjo ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Yhdistä kinkku ja kasvikset jäähdytetyn pastan kanssa.
3. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja sekoita sitten kastike salaattiin. Anna maustua hetki ennen tarjoilua.

Vaikka eräs ystäväni kyseenalaisti voiko tätä kutsua salaatiksi ja toinen kutsui sitä kylmäksi pasta carbonaraksi, väitän silti, että tämä on kaikkine kasviksineen on varsin hyvä ja semiterveellinen lounas. Ja lisäksi nopea tehdä. Tämä maistui koko perheelle ja ensimmäisen kerran jälkeen uusintapyyntö tuli jo seuraavalla viikolla, joten kutsuisin tätä ruokalajia klassikoksi.

Kanarisottto

1 porkkana
1 sipuli
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä
8 dl vettä
1 ½ kanaliemikuutiota
2 dl valkoviiniä (alkoholitonkin käy)
300 g maustamatonta broilerin filesuikaleita
½ tl sitruunapippuria
1/2 limetinmehu
½ prk (à 150 g) creme fraichea
100 g parmesania raastettuna


1. Leikkaa porkkana ja sipuli pieneksi silpuksi. Kuullota ison kattilan pohjalla voissa, älä ruskista.
2. Kiehauta vesi ja lisää kanaliemikuutio. Lisää limestä 3 dl kattilaan riisin ja kasvisten joukkoon. Keitä sekoittaen, kunnes liemi on imeytynyt riisiin.
3. Laita broilerin filesuikaleet ruskistumaan paistinpannulle.
4. Lisää loput liemestä ja valkoviini pienissä erissä, välillä sekoittaen ja anna keittyä hiljalleen, kunnes riisi on valmista (katso riisin keittoaika pakkauksesta).
5. Lisää kypsät broilerinsuikaleet riisin sekaan.
6. Mausta risotto sitruunapippurilla ja limetinmehulla.
7. Lisää creme fraiche ja sekoita.
8. Raasta parmesanjuustoa lautaselle annosten päälle ja nauti.

Kuva: pxfuel


Tästä ohjeesta tuli kerralla kaikkien suosikki. 4 v ja 6 v tykkäsivät, koska käytännössä tämä on kanaa ja riisiä. Aikuiset osasivat arvostaa pientä limen makua ja creme fraichen tuomaa kermaisuutta. Päätyi ensi kokeilusta ruokalistalle.

Tämä resepti on varioitu Valion broileririston reseptistä.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Nakkikastike

Nakkikastiketta muumikattilasta. Luulisi olevan maistuvaa lastenruokaa.  Väärin luulis.


1 sipuli
280 g nitriitittömiä nakkeja
1/2 rkl voita
1/2 dl vehnäjauhoja
4 dl vettä
1/2 lihaliemikuutiota
2 rkl ketsuppia
1/2 rkl sinappia
1/2 dl kuohukermaa
ripaus mustapippuria

  1. Silppua sipuli ja kuullota rasvassa kattilassa.
  2. Lisää mukaan nakit viipaleina ja ruskista.
  3. Ripottele mukaan vehnäjauhot ja sekoita hyvin.
  4. Lisää vesi ja murenna lihaliemikuutio joukkoon.
  5. Sekoita tasaiseksi ja keitä noin 5 minuuttia.
  6. Lisää mausteet.
Meillä tämä tarjottiin uusien perunoiden kanssa. Kuvittelin olevani ajan hermolla ja lasten makunystyröiden tasalla, mutta väärin kuvittelin. Ei maistunut kenellekään alle 4-vuotiaalle. Sen sijaan yli kolmekymppiset tykkäsi. Siksi tämä herkku pääsi mukaan listalle.

Pinaattiletut

Tarkoitus oli ottaa letuista hyvä kuva lautasella, mutta nälkäiset ruokailijat päättivät toisin. Tyydyin hymyillen kohtalooni huonon kuvan ja kylläisten poikien kanssa.


150 g pinaattia
3 munaa
5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
½ dl sulatettua voita
½ tl suolaa
  1. Sulata voi (ja pinaatti mikäli käytät pakastepinaattia).
  2. Keitä tuoreet pinaatinlehdet nopeasti pehmeäksi ja pilko sen jälkeen esim saksilla pieniin paloihin.
  3. Sekoita loput aineet keskenään ja lisää lopuksi pinaatti sekä sulatettu ja jäähdytetty voi.
  4. Nauti sellaisenaan tai haluamasi lisäkkeen kanssa. Näiden kanssa maistuvat niin hillot kuin esim ranskankermat ja suolaiset täytteet.
Pinaatti on meidän perheen pikkuväen suosikkikasvis. Se menee lettuina, keittona ja lasagnessa. Useimmiten kiirepäivän pelastaa kaupan valmiit pinaattiletut, mutta itse tehtynäkään nämä eivät ole kovin vaivalloisia. Alkuperäinen resepti löytyy Valion sivuilta.

Pistetystä en ruokailijoilta huomannut kysyä ja nyt raati jo nukkuu, joten tyydyn vain toteamaan, että kaikki meni.

Ja loppuun vielä kuva pikku pinaattiletuista ilta-auringossa.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Uunilohta pestolla ja perunamuusi

Viiden kokeilun jälkeen löysin uunilohireseptien kuninkaan.
800 g lohta
ripaus suolaa
ripaus sitruunapippuria

pesto:
1 ruukku basilikaa
3 rkl pinjansiemeniä
1 pieni valkosipulinkynsi
3 rkl paremsaaniraastetta
2 rkl oliiviöljyä
  1. Aseta lohifilee nahka alaspäin uunivuokaan ja levitä pintaan suola ja sitruunapippuri.
  2. Paista lohta 200 asteessa noin 20 minuuttia.
  3. Valmista pesto lohen ollessa uunissa.
  4. Silppua basilika ja pinjansiemenet sekä murskaa valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää mukaan oliiviöljyä niin, että saat pestoon sopivan koostumuksen.
  5. Levitä pesto lohen päälle ja tarjoile perunamuusin kanssa.
Lohi uppoaa meidän perheessä kaikille. Tämän reseptin inspiraatio löytyi Yhteishyvän korianteripestolohesta.  Olen kuitenkin viime aikoina jo kerran pilannut hyvät pinjansiemenet kokeilemalla parsakaalipestoa ja päätin jättää korianterin muihin ruokiin ja luotin perinteiseen basilikapestoon. Kukaan ei valittanut.

Toffeebataatit ja valkosipulimarinoitu feta

Nam.
3 bataattia
4 rkl voita
suolaa
mustapippuria

marinoitu feta:
2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
200 g fetajuustoa
1 dl oliiveja
  1. Pese bataatit ja töki niihin muutaman millin syviä reikiä haarukalla.
  2. Paista noin 1,5 tuntia 250 asteessa (tai pidempään, bataatin koosta riippuen).
  3. Puserra valkosipulinkynsi sitruunamehun joukkoon. Lisää öljy ja sekoita.
  4. Murusta fetajuusto ja sekoita juusto ja oliivit valkosipulimarinadiin. Laita jääkaappiin. (huom, tässä vaiheessa fetajuusto saattaa maistua kirpeän sitruunaiselta, mutta maku tasoittuu jääkaapissa).
  5. Puolita kypsät bataatit. Laita nokare voita bataatin päälle ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. 
  6. Nauti makeat bataatit yhdessä suolaisen fetan kanssa. Nam.
Kuvatekstistä voinee jo päätellä, että tässä on yksi uusista lemppariresepteistäni. Alkuperäinen resepti löytyy kirjasta Samasta padasta. Tuota kirjaa voin muutenkin suositella etenkin vauvaperheille. Resepteissä on otettu hienosti huomioon miten samoista raaka-aineista saa valmistettua myös vauvan ruoan pienellä vaivalla. Pelkkä bataatti tästä maistui meillä myös alle yksivuotiaalle. Soseuttaa ei erikseen tarvinnut, koska leivinuunissa kaksituntia muhinut bataatti oli riittävän pehmeää hampaattomaankin suuhun.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Kinkkukiusaus

Peruna-sipulisekoitus korvaantuu hyvänä päivänä tuoreilla kasviksilla.
300 g perunaa
200 g porkkanaa
150 g sipulia tai purjoa
300 g saunapalvikinkkua (suikaloituna)
4 dl kermaa
1 rkl sinappia
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria


  1. Raasta peruna, porkkana ja sipuli tai purjo karkeaksi raasteeksi. Tai vaihtoehtoisesti käytä suunnilleen sama määrä valmista peruna-sipulisekoitusta.
  2. Pilko saunapalvikinkku pieneksi.
  3. Laita puolet peruna-kasvissekoituskesta uunivuoan pohjalle. Lisää saunapalvi ja sen jälkeen toinen puoli peruna-kasvissekoituksesta.
  4. Sekoita kermaan sinappi, suola ja mustapippuri ja kaada kermaseos uunivuokaan.
  5. Ripottele päälle juustoraaste.
  6. Paista 200 asteessa 45 minuuttia.
Kiusaukset ovat kiireisen päivän pelastus, varsinkin pakasteita käyttäen. Eron kuitenkin huomaa maussa, jos viikonloppuisin jaksaa panostaa tuoreempiin kasviksiin. Tämä kiusaus on saanut myös ruokaraadin kriittisimmän arvostelijan sanomaan "herkullista".