maanantai 17. huhtikuuta 2017

Uunilohta pestolla ja perunamuusi

Viiden kokeilun jälkeen löysin uunilohireseptien kuninkaan.
800 g lohta
ripaus suolaa
ripaus sitruunapippuria

pesto:
1 ruukku basilikaa
3 rkl pinjansiemeniä
1 pieni valkosipulinkynsi
3 rkl paremsaaniraastetta
2 rkl oliiviöljyä
  1. Aseta lohifilee nahka alaspäin uunivuokaan ja levitä pintaan suola ja sitruunapippuri.
  2. Paista lohta 200 asteessa noin 20 minuuttia.
  3. Valmista pesto lohen ollessa uunissa.
  4. Silppua basilika ja pinjansiemenet sekä murskaa valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää mukaan oliiviöljyä niin, että saat pestoon sopivan koostumuksen.
  5. Levitä pesto lohen päälle ja tarjoile perunamuusin kanssa.
Lohi uppoaa meidän perheessä kaikille. Tämän reseptin inspiraatio löytyi Yhteishyvän korianteripestolohesta.  Olen kuitenkin viime aikoina jo kerran pilannut hyvät pinjansiemenet kokeilemalla parsakaalipestoa ja päätin jättää korianterin muihin ruokiin ja luotin perinteiseen basilikapestoon. Kukaan ei valittanut.

Toffeebataatit ja valkosipulimarinoitu feta

Nam.
3 bataattia
4 rkl voita
suolaa
mustapippuria

marinoitu feta:
2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
200 g fetajuustoa
1 dl oliiveja
  1. Pese bataatit ja töki niihin muutaman millin syviä reikiä haarukalla.
  2. Paista noin 1,5 tuntia 250 asteessa (tai pidempään, bataatin koosta riippuen).
  3. Puserra valkosipulinkynsi sitruunamehun joukkoon. Lisää öljy ja sekoita.
  4. Murusta fetajuusto ja sekoita juusto ja oliivit valkosipulimarinadiin. Laita jääkaappiin. (huom, tässä vaiheessa fetajuusto saattaa maistua kirpeän sitruunaiselta, mutta maku tasoittuu jääkaapissa).
  5. Puolita kypsät bataatit. Laita nokare voita bataatin päälle ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. 
  6. Nauti makeat bataatit yhdessä suolaisen fetan kanssa. Nam.
Kuvatekstistä voinee jo päätellä, että tässä on yksi uusista lemppariresepteistäni. Alkuperäinen resepti löytyy kirjasta Samasta padasta. Tuota kirjaa voin muutenkin suositella etenkin vauvaperheille. Resepteissä on otettu hienosti huomioon miten samoista raaka-aineista saa valmistettua myös vauvan ruoan pienellä vaivalla. Pelkkä bataatti tästä maistui meillä myös alle yksivuotiaalle. Soseuttaa ei erikseen tarvinnut, koska leivinuunissa kaksituntia muhinut bataatti oli riittävän pehmeää hampaattomaankin suuhun.