torstai 30. maaliskuuta 2017

Kinkkukiusaus

Peruna-sipulisekoitus korvaantuu hyvänä päivänä tuoreilla kasviksilla.
300 g perunaa
200 g porkkanaa
150 g sipulia tai purjoa
300 g saunapalvikinkkua (suikaloituna)
4 dl kermaa
1 rkl sinappia
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria


  1. Raasta peruna, porkkana ja sipuli tai purjo karkeaksi raasteeksi. Tai vaihtoehtoisesti käytä suunnilleen sama määrä valmista peruna-sipulisekoitusta.
  2. Pilko saunapalvikinkku pieneksi.
  3. Laita puolet peruna-kasvissekoituskesta uunivuoan pohjalle. Lisää saunapalvi ja sen jälkeen toinen puoli peruna-kasvissekoituksesta.
  4. Sekoita kermaan sinappi, suola ja mustapippuri ja kaada kermaseos uunivuokaan.
  5. Ripottele päälle juustoraaste.
  6. Paista 200 asteessa 45 minuuttia.
Kiusaukset ovat kiireisen päivän pelastus, varsinkin pakasteita käyttäen. Eron kuitenkin huomaa maussa, jos viikonloppuisin jaksaa panostaa tuoreempiin kasviksiin. Tämä kiusaus on saanut myös ruokaraadin kriittisimmän arvostelijan sanomaan "herkullista".

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Aristokattien tonnikalalasagne

Vihreät pilkut herättivät epäilystä ruokaraadin nuorimmassa,
mutta iloksemme ne osoittautuivat herkulliseksi pinaatiksi.
Pinaattikastike:
1 l maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1 tl timjamia
0,25 tl jauhettua valkopippuria
150 g pakastepinaattia
2 dl juustoraastetta

Tonnikalakastike:
400 g valkosipuli tai yrttitomaattimurskaa
1 sipuli
2 prk tonnikalapaloja öljyssä
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl oreganoa

noin 12 lasagnelevyä


  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele öljyllä lasagnevuoka.
  2. Kaada pinaattikastikkeen maito kattilaan ja sekoita sekaan jauhot. Sekoita ja kuumenna kunnes kastike sakenee ja alkaa kiehua. Keitä miedolla lämmöllä sekoittaen välillä noin 3 minuuttia. Lisää suola, timjami, pippuri, pinaatit sekä juustoraste.
  3. Valmista tonnikalakastike: Kaada tomaattimurska kulhoon ja sekoita mukaan silputtu sipuli. Lisää tonnikala öljyineen ja mausta mustapipurilla, suolalla ja oreganolla. 
  4. Levitä hieman tonnikalakastiketta vuoan pohjalle ja lado kastikkeen päälle ensimmäinen kerros lasagnelevyjä. Lisää päälle puolet tonnikalakastikkeesta sekä kolmasosa pinaatikastikkeesta. Lado toinen kerros lasagnelevyjä. Levitä loput tonnikalakastikkeesta sekä puolet pinaattikastikkeesta. Lado kolmas kerros lasagnelevyjä. Levitä päälle loput pinaattikastikkeesta.
  5. Paista 10 minuuttia 200 asteessa. Pienennä sitten lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista noin 40 minuuttia.
Resepti löytyi koko perheen keittokirjasta ja maistuikin koko perheelle. Toiset vain kaipaavat ruokiinsa enemmän ketsuppia kuin toiset.

Sienirisotto


150 g herkkusieniä tuoreena tai säilykkeenä
3 rkl oliiviöljyä
1 kpl sipulia
1  valkosipulinkynsi
3 1/2 dl risottoriisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä (myös alkoholiton käy)
8 dl kasvislientä
1 dl kuohukermaa
1 dl parmesaanijuustoa (raastettuna)
30 g voita
1 tl sitruunankuoriraastetta (tai pieni loraus sitruunamehua)
1/4 tl mustapippuria


  1. Silppua sienet ja haihduta niistä kattilassa enin neste. Lisää mukaan öljy ja silputut sipulit.
  2. Sekoita mukaan riisit ja kääntele, kunnes riisi on muuttunut läpikuultavaksi. Älä ruskista.
  3. Lisää kasariin viini, ja kun se on haihtunut, lisää kasvisliemi vähän kerrallaan. Keitä risottoriisin ohjeen mukainen aika.
  4. Lisää risoton joukkoon kerma, parmesaaniraaste, voi ja sitruunan kuoriraaste (tai mehu). Mausta sienirisotto mustapippurilla. 
Tämä ihana risotto löytyi monen reseptin kokeilun jälkeen Maku.fi-sivulta. Maistui aikuisten lisäksi myös 3-vuotiaalle, kunhan sienet silputtiin näkymättömän pieniksi palasiksi. Toiveena oli myös saada mukaan ananasta (joka on tämän kulinaristin uusin herkkuruoka). Saatanpa kokeilla ensi kerralla.